29.6.2012

Kesäkurpitsa-pekoni-vuohenjuustopasta

2-3 hengelle


Alkuperäinen ohje ja kuva talteen


4-5 viipaletta pekonia
1/2 keltainen sipuli
n. 300 g pastaa (esim. penne tai spagetti)
2 keskikokoista keltaista kurpitsaa
n. 90g vuohenjuustoa
kourallinen tuoretta basilikaa
suolaa
pippuria

1. Paista pekoni isossa pannussa.
2. Anna pekonin valua talouspaperilla.
3. Paloittele sipuli pitkiksi viipaleiksi.
4. Paista sipuli pekonin rasvassa ensin hieman ruskeaksi.
5. Keitä vielä n. 10min kunnes se on täysin pehmeää.
6. Lisää suola ja pippuri.
7. Kun sipuli valmistuu, niin keitä pasta suolalla maustetussa vedessä kunnes se on al dente.
8. Paloittele kesäkurpitsa viipaleiksi.
9. Lisää kesäkurpitsa sipulin joukkoon. Keitä noin 5min. Jos pannu kuivuu, niin lisää tilkka oliiviöljyä.
10. Ota pasta pois vedestä, valuta.
11. Laita takaisin kattilaan.
12. Lisää pastan joukkoon kesäkurpitsa-sipuliseos. Sekoita.
13. Laita joukkoon vuohenjuusto ja sekoita siten, että vuohenjuusto hieman sulaa ja tulee kermamaiseksi.
14. Laita tarjoiluastiaan pastaseos. Murenna päälle pekoni ja basilikaa sekä tarvittaessa mausteita.

27.6.2012

Ananaspiirakka

Alkuperäinen ohje ja kuva


pohja:
150g voita
1 dl sokeria
1 kananmuna
3 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta

täyte:
1 tlk ananasmurskaa mehuineen
2 dl kermaviiliä
2 rkl sokeria
1 kananmuna
1 tl vaniljasokeria

1. Vaahdota huoneenlämpöinen voi ja sokeri.
2. Lisää muna ja muut aineet. 
3. Sekoita tasaiseksi taikinaksi. 
4. Painele taikina voidellun piirakkavuoan pohjalle ja reunoille.

5. Sekoita ananasmurska, kermaviili, muna ja sokerit kulhossa keskenään. 
6. Kaada täyte pohjan päälle.
7. Paista 175 asteisessa uunissa noin 60 minuuttia.

13.6.2012

Kasvispiirakka

Kahdeksalle

Pohja
1,5 dl vehnäjauhoja
1,5dl ruisjauhoja
100g pehmeää voita/margariinia
3rkl vettä


Päällys
Puolikas paprika
4-5 herkkusientä
1 punasipuli
4-5 tomaattia
3 kananmunaa
1dl maitoa
2dl kermaa
100g juustoa (esim. jämäpalat käy hyvin)
basilikaa tuoreena tai kuivattuna maun mukaan
mozzarellaa
kirsikkatomaattia


1. Nypi voi ja jauhot sekaisin.
2. Lisää vesi ja sekoita.
3. Painele taikina n.30cm piirakkavuokaan nostaen reunoille asti.
4. Töki haarukalla reikiä piirakan pohjaan.
5. Paista 200°C 10-12min.
6. Pilko kasvikset.
7. Leikkaa mozzarella viipaleiksi.
8. Sekoita maito, kerma, kananmunat, juusto ja basilika kulhossa.
10. Ota piirakkapohja uunista ja lisää sen päälle kasvikset, mozzarella ja aiemmin tehty nesteseos.
11. Paista 200°C n.40min.

Nauti tuoreen salaatin kera!

11.6.2012

Raparperi-rahkapiirakka

Pellillinen

Alkuperäinen ohje, josta mukaeltu tämä ohje

7 dl vehnäjauhoja
2 dl ruisjauhoja
3,5 dl sokeria
2,5 tl leivinjauhetta
2 tl ruokasoodaa
2 tl vaniljasokeria
280 g voita
1,5 munaa
2,25 dl piimää


Täyte:
raparperia runsaasti (tai omenoita tai vadelmia)
2 dl sokeria
500 g maitorahkaa
1,5 dl turkkilaista jogurttia
2,5 munaa
2,5 tl vaniljasokeria
0,4 dl sitruunanmehua


1. Sekoita pohjan kuivat aineet.
2. Sulata rasva ja lisää joukkoon.
3. Ota taikinasta 1/3 toiseen kulhoon.
4. 2/3 osaan lisää lisää munat ja piimä.
5. Kaada tämä vetelämpi osa korkeareunaiseen uunipeltiin leivinpaperin päälle.
6. Viipaloi raparperit ja levitä pohjan päälle. Raparperia saa olla reilusti!
7. Sekoita täytteen aineet keskenään ja kaada taikinan ja raparperien päälle.
8. Lopuksi murenna toinen puolikas pohjataikinasta koko komeuden päälle.
9. Laita 175°C uuniin noin 40 minuutiksi. 

9.6.2012

Suklaakeksit

n. 20 kpl

120 g margariinia
1,5 dl sokeria
1 dl fariinisokeria
1 tl vaniljasokeria
200 g taloussuklaata
1 kananmuna
3 1/4 dl vehnäjauhoja
1/2 tl leivinjauhetta
1/2 tl soodaa

1. Vatkaa margariini, sokeri, fariinisokeri ja vaniljasokeri vaahdoksi.
2. Lisää kananmuna. Sekoita.
3. Laita erilliseen kulhoon vehnäjauhot, leivinjauhe ja sooda.
4. Lisää jauhoseos aiempaan seokseen vähitellen.
5. Paloittele suklaa pieniksi palasiksi.
6. Lisää suklaa taikinaan ja sekoita.
7. Laita uuninpellin päälle leivinpaperi.
8. Nostele lusikalla nokareita leivinpaperille (leviää jonkun verran).
9. Paista 200°C asteessa 10-12min.

7.6.2012

Leipätikut

paahtoleivän reunoja (voileipäkakun jämät)


Mausteseos 1
1 dl öljyä
2 rkl pizzamaustetta
1 tl suolaa
2 tl sipulijauhetta


Mausteseos 2
1 dl öljyä
2 rkl pizzamaustetta
1 tl suolaa
1 rkl paprikajauhetta


1. Tee molemmat mausteseokset erikseen ja sekoita.
2. Lisää osa reunapaloista toiseen ja osa toiseen mausteseokseen ja sekoita, niin että palaset saa osansa öljystä.
3. Laita palat vieretysten pellille.
4. Paista 225°C uunissa 5-8min. Varo, etteivät pala!

5.6.2012

Lemon curd eli sitruunatahna

Ohje yhteen täytekakkuun. 

Voi käyttää myös pikkuleipien, paahtoleipien yms. päälle.

3 kananmunaa
2 dl sokeria
1 sitruunan raastettu kuori
1 sitruunan mehu
50g voita


  1. Pese sitruunan kuori huolella tiskiaineella.
  2. Riko huoneenlämpöiset munat paksupohjaiseen kattilaan.
  3. Raasta sitruunan kuori kattilaan.
  4. Purista sitruunan mehu kattilaan.
  5. Lisää sokeri.
  6. Kuumenna seosta koko ajan vatkaten. Vatkaa huolellisesti kattilan pohjaa myöten, kunnes seos kiehahtaa (palaa helposti). Siirrä kattila heti pois levyltä ja jatka hetki vatkaamista.
  7. Sekoita joukkoon huoneenlämpöinen voi nokareina.
  8. Nosta kattila jäähtymään kylmään vesihauteeseen.


VINKKI! Tahna säilyy jääkaapissa puhtaassa astiassa noin viikon verran.

4.6.2012

Kinuskikastike

2 dl kuohukermaa
0,5 dl fariinisokeria
1,5 dl sokeria
50g voita

1. Mittaa kattilaan kerma, sokeri ja siirappi.
2. Anna ainesten kiehua hiljalleen noin 20 minuuttia. Sekoita välillä.
3. Nosta hetkeksi jäähtymän.
4. Lisää joukkoon voi ja sekoita.

2.6.2012

Karjalanpiirakat

n.10kpl

Riisipuuro:
1 l maitoa
2 dl riisiä
1 tl suolaa

Kuoritaikina:
1 dl vettä
1 tl suolaa
1 dl vehnäjauhoja
1 1/2 dl ruisjauhoja

Voiteluun:
1 osa margariinisulaa tai voita
1 osa vettä tai maitoa


Riisipuuro
1.Kuumenna maito kiehuvaksi paksupohjaisessa kattilassa.
2. Lisää riisit ja keitä seosta miedolla lämmöllä silloin tällöin sekoitellen niin kauan, että se seoksesta syntyy sakea puuro.
3. Nosta kattila liedeltä ja mausta puuro suolalla. 
4. Jäähdytä puuro.
Kuoritaikina
1. Sekoita kulhossa veden joukkoon suola ja jauhot. Työstä taikina tasaiseksi.
2. Muovaa taikinasta 3 1/2 cm:n paksuisia tankoja. Leikkaa tangoista 1 1/2 cm:n mittaisia paloja. Pyöritä palat palloiksi, litistä ne ruisjauhoissa kiekoiksi ja suojaa tuorekelmulla.
3. Kaulitse yksi kiekko kerrallaan piirakkapulikalla pyöreäksi, ohueksi pohjaksi. 
4. Levitä keskelle riisitäytettä.
5. Nosta reunat ylös täytteen päälle ja rypytä ne kevyesti.
6. Nosta karjalanpiirakat pellille ja paista niitä puolisen tuntia kuumassa leivinuunissa tai 250-300-asteisessa sähköuunissa 15-20 minuuttia.
7. Lämmitä maito tai vesi ja sekoita joukkoon voita tai margariinia.
8. Upota piirakat hetkeksi ja nosta kuivumaan leivinpaperin päälle.

1.6.2012

Punajuurisitruunakakku

Tämä talteen kokeilua varten (kuva ja ohje).

250 g voita
3 dl sokeria
3 kananmunaa
0,5 dl vehnäjauhoja
0,5 dl ruisjauhoja
250 g mantelirouhetta
1 tl leivinjauhetta
3 sitruunan kuori ja 1 mehu
200 g raakaa punajuurta
vuoan voiteluun voita ja korppujauhoa
tarjolle kermavaahtoa

1. Kuumenna uuni 160 asteeseen.
2. Voitele ja korppujauhota n. 23 cm halkaisijaltaan oleva kakkuvuoka. 
3. Vatkaa huoneenlämpöinen voi ja sokeri keskenään. 
4. Lisää munat yksitellen hyvin vatkaten. 
5. Sekoita kuivat aineet ja lisää ne taikinaan. 
6. Lisää vielä sitruunankuori ja mehu sekä hienoksi raastettu punajuuri. Sekoita hyvin. 
7. Kaada taikina kakkuvuokaan. 
8. Paista noin 1 h. 
9. Peittele kakun pinta foliolla tai silikonisella kannella, ettei se ruskistu liikaa. 
10. Tarjoile lisänä kermavaahtoa.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...